Kategoriat
Artikkelit

HOITOVAPAALTA HYPPY OPINTOVAPAALLE

Yksi syy hiljaiselooni täällä blogin puolella lukee otsikossa. Kiirettä on pitänyt pyörittäessä lapsiperhearkea ja lähes kaikki ylimääräinen aika on mennyt opiskelujen parissa.

Mutta tässäpä yksi mahdollinen vaihtoehto sinulle, joka mietit miten pärjätä taloudellisesti äitiysloman jälkeen ja haluaisit jäädä kotiin lapsen kanssa sen sijaan, että veisit lapsen hoitoon, opintovapaa.

Omassa taloudellisessa ahdingossani aloin miettimään ja pohtimaan eri vaihtoehtoja ja ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi. Juttelin tuttavani kanssa tilanteestani ja hän heitti ilmoille idean siirtyä hoitovapaalta opintojen pariin, hän oli kuullut hyviä opintovapaa kokemuksia hänen omilta ystäviltään.

Harmittaa, että en tiennyt tästä vaihtoehdosta ensimmäisen lapsen kohdalla, jolloin aikaa olisi ollut huomattavasti enempi kuin kahden pienen lapsen kanssa kotona ollessa.

Jäin hoitovapaalle marraskuussa 2020 ja joulukuussa sain jo myönteisen päätöksen aloittaa opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa joulukuusta toukokuuhun. Aluksi tuntui, että itselläni oli pää ihan pyörällä mistä lähteä liikkeelle, joten kokosin tähän alle stepit minkä mukaan edetä, jos päätät jäädä opintovapaalle:

  1. Kirjallinen opintovapaahakemus työnantajalle 45 pv ennen opiskelujen alkua. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).
  2. Kurssien valinta ja maksu
  3. Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuen ensihakemuksen täyttäminen
  4. Myönteisen ensihakemuksen jälkeen maksuhakemukset jälkikäteen kuukausittain Työllisyysrahastosta

Opintovapaahakemus tulisi jättää työnantajalle kirjallisena 45 päivää ennen opiskelujen alkua, toki tämä voi vaihdella työnantajan ja työehtosopimuksen mukaan. Itselläni on joustava työnantaja ja tiesin, että työnantajani myöntää opintovapaan heti kun sitä haen, joten minun ei tarvinnut hakea opintovapaata etukäteen. Toki tähän vaikutti myös se, että olin hoitovapaalla ja minulla oli sijainen jo valmiiksi eli tiesin, että sen puolesta opiskeluni ei tule olemaan ongelma.

Heti kun olin ollut yhteydessä työnantajaani opintovapaaseen liittyen valitsin avoimesta ammattikorkeakoulusta viisi verkkokurssia joihin oli sillä hetkellä haku käynnissä ja suoritin kurssimaksut valitsemistani opinnoista. Kun sain sähköpostiin vahvistuksen että minut on valittu opiskelijaksi kyseisille kursseille, tein ensihakemuksen Työllisyysrahastoon, josta tuli päätös pian sen jälkeen että olin oikeutettu aikuiskoulutustukeen. Tämän jälkeen hain Työllisyysrahaston maksuhakemuksella opintorahaa aina kuukauden jälkikäteen. Rahat tulivat maksuhakemuksen jälkeen muutaman päivän kuluttua tililleni.

Aikuiskoulutustuki hakemus

Aikuiskoulutus

Opintovapaalle siirtyminen kävi yllättävän helposti, aikuiskoulutustuki hakemus oli yksinkertainen täyttää netissä. Jos sinulla on vakituinen työsuhde joka kestänyt vähintään vuoden päätoimisena ja sinulle on kertynyt vähintään 8 vuoden työhistoria voit jäädä opintovapaalle. Aikuiskoulutustukea maksetaan enintään 15 täyden tukikuukauden ajalta (322,5 tukipäivää).

8 vuoden työhistoriaan lasketaan myös työntekoon rinnastettava aika kuten aika, jolta olet saanut äitiys- ja vanhempainrahaa sekä hoitovapaa työsuhteen aikana, yhteensä kahden vuoden ajalta. Voit tarkistaa oman työhistoriasi helposti Työeläkeyhtiö ELO:sta.

Aikuiskoulutustukea myönnetään opiskeluun Suomessa toimivassa, julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa. Esimerkiksi yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa järjestettävien tutkintojen tai niiden osien suorittamiseen sekä ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen ajalle.

Itse hain avoimeen ammattikorkeakouluun josta valitsin yksittäisiä omaan työhöni liittyviä täydennyskoulutuksia, kaikki kurssit järjestettiin verkko-opintona mikä helpotti opiskelua entisestään, ei ollut ajasta eikä paikasta kiinni. Suosittelen katsomaan ainakin Jyväskylän avoimen ammattikorkeakoulun opinnot, mistä itselleni löysin useamman verkkokurssin, jotka järjestettiin täysin verkossa ja niin sanotusti non-stoppina eli opiskelu oli mahdollista koska tahansa.

Opintojen ammatillisuus arvioidaan näiden koulutusten osalta suhteessa nykyiseen työhösi ja aikaisempaan koulutustaustaasi. Sinun tulee siis perustella hakemukseen millä tavoin valitsemasi opinnot ovat omallla kohdallasi ammattillisesti pätevöittäviä. Tukea ei voi siis saada koulutukseen joka valittu vain oman mielenkiinnon mukaan, vaan sen tulee myös liittyä jollain tavoin omaan työhösi tai aikaisempiin opintoihisi.

Aikuiskoulutustuen määrä eli paljon tästä maksetaan?

Aikuiskoulutustuen määrä koostuu perusosasta sekä palkan perusteella määräytyvästä ansio-osasta. Tänä vuonna 2021 tuen perusosa on 600,07€/kk. Tuen perusteena olevasta palkasta vähennetään TyEL-vähennys 4,34% (vuonna 2021) ja aikuiskoulutustuen vakiomääräinen ennakonpidätys on 20 %, muutosverokortilla pystyt muuttamaan ennakonpidätysprosenttiasi.

Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuki laskuri on erinomainen apuväline, kun haluat selvittää aikuiskoulutustuen määrää, tukipäivien kulumista ja kuinka monta opintopistettä tulee suorittaa kuukaudessa. Itse suoritin 4 opintopistettä kuukaudessa, joka vastaa noin 108 tuntia opiskelua per kuukausi (1 op vastaa 27h opiskelua).

Alunperin tarkoitus oli opiskella toukokuun loppuun saakka, mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Työnantajani tarjosi minulle mahdollisuuden vastuullisempaan työnkuvaan ja palkankorotukseen, jos palaisinkin takaisin työelämään. Tarjous oli sen verran hyvä, että päätin ottaa uudet työtehtävät ja palkankorotuksen vastaan ja aloitin työt nyt maaliskuussa. Tästä johtuen opiskelut jäivät minun osaltani vain kahden kuukauden mittaiseksi (mikä onkin minimi aika mitä tulee opintovapaalla opiskella tuen saamiseksi). Tämä lyhyt opintovapaa kerrytti myös vuosilomaani, koska palasin töihin heti opintovapaan päätyttyä. Lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) aikana loman kertyminen opintovapaalta on enintään 30 päivää.

Mutta nyt niihin konkreettisiin rahasummiin eli mitä tienasin opintovapaalla hoitovapaan sijaan, oliko tämä taloudellisesti kannattava ratkaisu meille?

Kuukaudessa sain nettona noin 740 euroa aikuiskoulutustukea ja siihen lisäksi kotihoidontuki (hoitoraha + hoitolisä) sekä lapsilisät eli yhteensä vähän alle 1400 euroa nettona tilille. Jos olisin jäänyt hoitovapaalle olisin saanut kuukaudessa hieman reilut 600 euroa kotihoidontukea sekä lapsilisät mukaan laskettuna. Tienasin siis reilut puolet enemmän opintovapaan aikana, rahallisesti aika kannattavaa mielestäni, toki opiskelut vaativat koko perheeltä paljon ja jonkinlainen tukiverkosto olisi hyvä olla, että saa lastenhoitoapua tarvittaessa.

Toki tässä laskelmassa tulee huomioida myös se, että jouduin maksamaan kurssit itse ja kurssien hinnat pyörivät 45-75 euron välillä per kurssi. Itselläni tuli maksettavaa 315 euroa, koska alkuperäinen suunnitelma oli suorittaa viisi kurssia kahden kurssin sijaan. Näistä perutuista kursseista en saanut rahoja valitettavasti takaisin.

Lyhyt mutta erittäin tiivis kahden kuukauden opiskelujakso on nyt takana päin ja olen erittäin tyytyväinen saamiini arvosanoihin, jotka olivat 2 ja 4 (arvosana asteikko 1-5), ottaen huomioon miten vähän aikaa minulla loppujen lopuksi oli paneutua näihin. Olen myös huojentunut, että opiskelut ovat tältä erää ohi ja olen ollut tyytyväinen päätökseeni palata takaisin työelämään lähes neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen.