Kategoriat
Artikkelit

HOITOVAPAALTA HYPPY OPINTOVAPAALLE

Yksi syy hiljaiselooni täällä blogin puolella lukee otsikossa. Kiirettä on pitänyt pyörittäessä lapsiperhearkea ja lähes kaikki ylimääräinen aika on mennyt opiskelujen parissa.

Mutta tässäpä yksi mahdollinen vaihtoehto sinulle, joka mietit miten pärjätä taloudellisesti äitiysloman jälkeen ja haluaisit jäädä kotiin lapsen kanssa sen sijaan, että veisit lapsen hoitoon, opintovapaa.

Omassa taloudellisessa ahdingossani aloin miettimään ja pohtimaan eri vaihtoehtoja ja ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi. Juttelin tuttavani kanssa tilanteestani ja hän heitti ilmoille idean siirtyä hoitovapaalta opintojen pariin, hän oli kuullut hyviä opintovapaa kokemuksia hänen omilta ystäviltään.

Harmittaa, että en tiennyt tästä vaihtoehdosta ensimmäisen lapsen kohdalla, jolloin aikaa olisi ollut huomattavasti enempi kuin kahden pienen lapsen kanssa kotona ollessa.

Jäin hoitovapaalle marraskuussa 2020 ja joulukuussa sain jo myönteisen päätöksen aloittaa opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa joulukuusta toukokuuhun. Aluksi tuntui, että itselläni oli pää ihan pyörällä mistä lähteä liikkeelle, joten kokosin tähän alle stepit minkä mukaan edetä, jos päätät jäädä opintovapaalle:

  1. Kirjallinen opintovapaahakemus työnantajalle 45 pv ennen opiskelujen alkua. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).
  2. Kurssien valinta ja maksu
  3. Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuen ensihakemuksen täyttäminen
  4. Myönteisen ensihakemuksen jälkeen maksuhakemukset jälkikäteen kuukausittain Työllisyysrahastosta

Opintovapaahakemus tulisi jättää työnantajalle kirjallisena 45 päivää ennen opiskelujen alkua, toki tämä voi vaihdella työnantajan ja työehtosopimuksen mukaan. Itselläni on joustava työnantaja ja tiesin, että työnantajani myöntää opintovapaan heti kun sitä haen, joten minun ei tarvinnut hakea opintovapaata etukäteen. Toki tähän vaikutti myös se, että olin hoitovapaalla ja minulla oli sijainen jo valmiiksi eli tiesin, että sen puolesta opiskeluni ei tule olemaan ongelma.

Heti kun olin ollut yhteydessä työnantajaani opintovapaaseen liittyen valitsin avoimesta ammattikorkeakoulusta viisi verkkokurssia joihin oli sillä hetkellä haku käynnissä ja suoritin kurssimaksut valitsemistani opinnoista. Kun sain sähköpostiin vahvistuksen että minut on valittu opiskelijaksi kyseisille kursseille, tein ensihakemuksen Työllisyysrahastoon, josta tuli päätös pian sen jälkeen että olin oikeutettu aikuiskoulutustukeen. Tämän jälkeen hain Työllisyysrahaston maksuhakemuksella opintorahaa aina kuukauden jälkikäteen. Rahat tulivat maksuhakemuksen jälkeen muutaman päivän kuluttua tililleni.

Aikuiskoulutustuki hakemus

Aikuiskoulutus

Opintovapaalle siirtyminen kävi yllättävän helposti, aikuiskoulutustuki hakemus oli yksinkertainen täyttää netissä. Jos sinulla on vakituinen työsuhde joka kestänyt vähintään vuoden päätoimisena ja sinulle on kertynyt vähintään 8 vuoden työhistoria voit jäädä opintovapaalle. Aikuiskoulutustukea maksetaan enintään 15 täyden tukikuukauden ajalta (322,5 tukipäivää).

8 vuoden työhistoriaan lasketaan myös työntekoon rinnastettava aika kuten aika, jolta olet saanut äitiys- ja vanhempainrahaa sekä hoitovapaa työsuhteen aikana, yhteensä kahden vuoden ajalta. Voit tarkistaa oman työhistoriasi helposti Työeläkeyhtiö ELO:sta.

Aikuiskoulutustukea myönnetään opiskeluun Suomessa toimivassa, julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa. Esimerkiksi yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa järjestettävien tutkintojen tai niiden osien suorittamiseen sekä ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen ajalle.

Itse hain avoimeen ammattikorkeakouluun josta valitsin yksittäisiä omaan työhöni liittyviä täydennyskoulutuksia, kaikki kurssit järjestettiin verkko-opintona mikä helpotti opiskelua entisestään, ei ollut ajasta eikä paikasta kiinni. Suosittelen katsomaan ainakin Jyväskylän avoimen ammattikorkeakoulun opinnot, mistä itselleni löysin useamman verkkokurssin, jotka järjestettiin täysin verkossa ja niin sanotusti non-stoppina eli opiskelu oli mahdollista koska tahansa.

Opintojen ammatillisuus arvioidaan näiden koulutusten osalta suhteessa nykyiseen työhösi ja aikaisempaan koulutustaustaasi. Sinun tulee siis perustella hakemukseen millä tavoin valitsemasi opinnot ovat omallla kohdallasi ammattillisesti pätevöittäviä. Tukea ei voi siis saada koulutukseen joka valittu vain oman mielenkiinnon mukaan, vaan sen tulee myös liittyä jollain tavoin omaan työhösi tai aikaisempiin opintoihisi.

Aikuiskoulutustuen määrä eli paljon tästä maksetaan?

Aikuiskoulutustuen määrä koostuu perusosasta sekä palkan perusteella määräytyvästä ansio-osasta. Tänä vuonna 2021 tuen perusosa on 600,07€/kk. Tuen perusteena olevasta palkasta vähennetään TyEL-vähennys 4,34% (vuonna 2021) ja aikuiskoulutustuen vakiomääräinen ennakonpidätys on 20 %, muutosverokortilla pystyt muuttamaan ennakonpidätysprosenttiasi.

Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuki laskuri on erinomainen apuväline, kun haluat selvittää aikuiskoulutustuen määrää, tukipäivien kulumista ja kuinka monta opintopistettä tulee suorittaa kuukaudessa. Itse suoritin 4 opintopistettä kuukaudessa, joka vastaa noin 108 tuntia opiskelua per kuukausi (1 op vastaa 27h opiskelua).

Alunperin tarkoitus oli opiskella toukokuun loppuun saakka, mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Työnantajani tarjosi minulle mahdollisuuden vastuullisempaan työnkuvaan ja palkankorotukseen, jos palaisinkin takaisin työelämään. Tarjous oli sen verran hyvä, että päätin ottaa uudet työtehtävät ja palkankorotuksen vastaan ja aloitin työt nyt maaliskuussa. Tästä johtuen opiskelut jäivät minun osaltani vain kahden kuukauden mittaiseksi (mikä onkin minimi aika mitä tulee opintovapaalla opiskella tuen saamiseksi). Tämä lyhyt opintovapaa kerrytti myös vuosilomaani, koska palasin töihin heti opintovapaan päätyttyä. Lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) aikana loman kertyminen opintovapaalta on enintään 30 päivää.

Mutta nyt niihin konkreettisiin rahasummiin eli mitä tienasin opintovapaalla hoitovapaan sijaan, oliko tämä taloudellisesti kannattava ratkaisu meille?

Kuukaudessa sain nettona noin 740 euroa aikuiskoulutustukea ja siihen lisäksi kotihoidontuki (hoitoraha + hoitolisä) sekä lapsilisät eli yhteensä vähän alle 1400 euroa nettona tilille. Jos olisin jäänyt hoitovapaalle olisin saanut kuukaudessa hieman reilut 600 euroa kotihoidontukea sekä lapsilisät mukaan laskettuna. Tienasin siis reilut puolet enemmän opintovapaan aikana, rahallisesti aika kannattavaa mielestäni, toki opiskelut vaativat koko perheeltä paljon ja jonkinlainen tukiverkosto olisi hyvä olla, että saa lastenhoitoapua tarvittaessa.

Toki tässä laskelmassa tulee huomioida myös se, että jouduin maksamaan kurssit itse ja kurssien hinnat pyörivät 45-75 euron välillä per kurssi. Itselläni tuli maksettavaa 315 euroa, koska alkuperäinen suunnitelma oli suorittaa viisi kurssia kahden kurssin sijaan. Näistä perutuista kursseista en saanut rahoja valitettavasti takaisin.

Lyhyt mutta erittäin tiivis kahden kuukauden opiskelujakso on nyt takana päin ja olen erittäin tyytyväinen saamiini arvosanoihin, jotka olivat 2 ja 4 (arvosana asteikko 1-5), ottaen huomioon miten vähän aikaa minulla loppujen lopuksi oli paneutua näihin. Olen myös huojentunut, että opiskelut ovat tältä erää ohi ja olen ollut tyytyväinen päätökseeni palata takaisin työelämään lähes neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen.

Kategoriat
Artikkelit

BUDJETOINTI

En ole koskaan tehnyt henkilökohtaista budjetointia omasta taloudestani ennen kuin ostin Bisnesnaisen Sanna Kinasen Rahatreeni -valmennuksen. Tämä jos mikä valmennus laittaa sinut miettimään raha-asioitasi ihan uudelta kantilta! Päätin ostaa valmennuksen edullisen hinnan vuoksi, tarjoushintaan VAIN 19€, eli rahallinen menetys ei ollut suuri. Valmennus muutti ajattelutapani rahasta täysin ja samalla oma rahamindset koki muutoksen! Pääset tutustumaan valmennukseen tarkemmin tästä!

BUDJETOINTIMALLI

Noudatan Rahatreenin yksinkertaista ja helppoa budjettimallia:

1. Pakolliset menot 55%
2. PSOV=pitkäaikainen säästö ostoja varten 10%
3. Opiskelu 10%
4. Taloudellinen vapaus 10% 
5. ‎Huvi- ja hauskanpito 10%
6. ‎Hyväntekeväisyys 5%

Esitetyt prosenttiluvut ovat ihanteellisia, itse en näihin prosenttilukuihin vielä pääse. Tulevaisuudessa uskon kuitenkin pääseväni näihin prosentteihin kun palaan hoitovapaalta takaisin työelämään ja jatkan oman talouden budjetointia.

Ensimmäinen askel tämän budjettimallin käyttöönottoon on siis perustaa itselle käyttötilin lisäksi viisi muuta tiliä: psov, taloudellinen vapaus, opiskelu, huvi- ja hauskanpito sekä hyväntekeväisyys.

Olen noudattanut tätä mallia keväästä lähtien ja täytyy sanoa että tepsii! Rahasummat ovat itselläni vielä pieniä, mutta luotan prosessiin! Vauvan askelin kohti vaurastumista.

PAKOLLISET MENOT

Itse maksan pakolliset menot omalta käyttötililtä, näitä voi olla mm. vuokra, lainan lyhennykset, sähkö, vesi, vakuutukset, ruoka, lasten kulut.

PSOV – PITKÄAIKAINEN SÄÄSTÖ OSTOJA VARTEN

PSOV eli itse tykkään käyttää sanaa puskuri ja tähän minulla on tarkoitus säästää 5000€ ja kun puskuri on kasassa sen päälle aletaan keräämään rahaa niitä tulevia ostoja varten esim. ulkomaan matkaa, uusia kodinkoneita varten ja nämä rahat tulee myös tililtä käyttää näihin tarpeellisiin ostoihin. Eli tuohon 5000€ puskuriin ei kajota ennen kuin jotain oikeasti yllättävää tapahtuu, esim. joku kodinkone menee yllättäen rikki.

Olen laittanut tähän kategoriaan yleensä noin 100€/kk, mutta nyt hoitovapaalla pyrin laittamaan vähintään 10€/kk.

Tämän hetkinen puskurisaldo: 500€

OPISKELU

Yllätyin kuinka tärkeä asia opiskelu on vaurastumisen kannalta, etenkin siis rahan käyttäminen itse opiskeluun. Meillähän on paljon saatavilla ilmaista materiaalia netistä ja kirjastosta saa lainattua kirjoja. Olen kokenut kuitenkin kaikki maksulliset valmennukset mitä olen ostanut erittäin hyödyllisiksi ja rahanarvoisiksi.

Ota siis oppia jo vaurastuneilta henkilöiltä, heidän tietotaito on kullanarvoista eikä sitä tietoa voi kukaan viedä sinulta pois. Ja kun sinulla on tietotaito miten vaurastua ja mistä lähteä liikkeelle, se on jokaisen euron arvoinen ja todennäköisesti tulee myös moninkertaisena sinulle takaisin. Itse olen käyttänyt opiskeluun/valmennuksiin tänä vuonna rahaa lähemmäs 500€.

Tällä hetkellä siirrän opiskelukassaan vain 5€/kk. Välillä kerrytän rahaa sen verran että saan jonkun valmennuksen ostettua tai muutamaksi kuukaudeksi äänikirjapalvelun käyttöön. Viimeksi käytössäni oli *BookBeat, sieltä löytyy muun muassa nämä kaksi mainiota äänikirjaa kuunneltavaksi: Julia Thurén: Kaikki rahasta sekä Maarit Lassander: Rahaviisaus.

*Kokeile BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin, ja voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana! Huom! Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

Suosin itse äänikirjoja, koska fyysisiä kirjoja/lehtiä en ehdi lukea kiireellisessä lapsiperhearjessa.

HUVI- JA HAUSKANPITO

Huvi&Hauskanpito -tili on tarkoitettu itseä varten (ei lapsia tai muita varten) ja tämä tulee käyttää luksukseen, itselläni tämä on viime kuukausina mennyt herkkuihin. Tähän kassaan menee tällä hetkellä myös 5€/kk eli omaa luovuutta täytyy käyttää tähän kategoriaan.

TALOUDELLINEN VAPAUS

Taloudellinen vapaus -tili minulla on Nordnetissä, mistä menee automaatiolla 15€/kk indeksirahastoon. Ja tulevaisuudessa kun palaan työelämään alan säästämään tänne rahaa suoria osakeostoja varten ja nostan rahastoihin menevää kuukausisummaa. 

HYVÄNTEKEVÄISYYS

Hyväntekeväisyys-tili on myös erittäin tärkeä tili muiden joukossa. Hyväntekeväisyyden hoidan pienien tulojeni vuoksi pääsääntöisesti tavaroita lahjoittamalla esim. lahjoitan lasten pieneksi käyneet vaatteet hyväntekeväisyyteen. Ja kerran vuodessa maksan Mannerheimin Lastensuojeluliiton jäsenyyttä. Kun palaan takaisin työelämään alan laittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen kuukausittain, koska se on mielestäni erittäin tärkeä asia ja siitä tulee itselle niin hyvä mieli kun voi auttaa muita.

BUDJETOINNIN TYÖKALUT

budjettikirja

Olen käyttänyt budjetoinnissani apunani myös kuvassa näkyvää plannerit.fi saatua Budjettikirja plus -kirjaa! Rakastuin tähän ihanaan ulkoasuun ja tykkään kirjoittaa summia paperille ylös mielummin kuin esimerkiksi exceliin. Itselläni rahasummat jää paremmin mieleen kun ne kirjoittaa paperille ylös. Ja tämä kirja on niin herkku, että se on kiva nostaa pöydälle kahvikupposen kanssa ja alkaa täyttämään. Suosittelen lämpimästi kaikille budjetoinnista kiinnostuneille!

“Budjettikirja Plus sisältää budjettipohjan 12 kuukaudelle, kulujenseurantataulukot sekä kolme taulukkopohjaa joilla saat tarkasteltua vuoden talouttasi mielenkiintoisella tavalla. Lisäksi Budjettikirja Plus sisältää 12 talouden kuukausikatsausta, sekä säästötaulukoita joista säästöjen tilannetta on hauska seurata.” plannerit.fi

SINKING FUNDS

Oletko jo kuullut englanninkielisen sanan sinking fund eli suomeksi suoraan käännettynä uppoava rahasto? Tämä tuli itselläni vastaan kun aloin tarkemmin perehtymään budjetointiin ja ajattelin ottaa myös tämän budjetointimenetelmän itselleni käyttöön.

Sinking funds tarkoittaa sitä, että varaudutaan etukäteen tuleviin menoihin ja laitetaan rahaa syrjään näitä menoja varten. Rahat siirrettään konkreettisesti kirjekuoriin, jotka nimetään eri kategorioiden mukaan esimerkiksi JOULU, SYNTTÄRIT, LOMA, RUOKA. Tämä tekee budjetoinnista entistäkin mielekkäämpää! Moni kokee budjetin laatimisen tylsäksi hommaksi, mutta itse pyrin tekemään siitä mielekästä muun muassa tällä kirjekuorimetodilla.

Esimerkiksi nyt kun joulu on jo ovella, olemme mieheni kanssa budjetoineet minkä verran rahaa käytämme jouluun ja olemme laittaneet tuon kyseisen summan sivuun kirjekuoreeseen. Tuolta kirjekuoresta sitten otamme rahat kun lähdemme joululahjaostoksille, kuinka kätevää! Toki korona tuo haasteita tähän sen verran että rahat pitää tallettaa ensin tilille, koska käteismaksua ei suosita tällä hetkellä, mutta koen sen pieneksi vaivaksi omalla kohdallani.

Muita sinking fund -kategorioita voisi olla esimerkiksi harrastukset, vaatteet, polttoaineet, vakuutukset. Mitä ikinä keksit omaan talouteen liittyviä isompia menoeriä. Tarkoitus on vuoden 2021 alussa ottaa myös tämä kirjekuorimalli tarkempaan kokeiluun.

rahakirjekuori

MIKSI BUDJETOINTI ON TÄRKEÄÄ?

Koen, että ilman budjetointia ei voi vaurastua. Jokaisen tulee tietää omat tarkat luvut; tulot ja menot sekä varat ja velat! Jos haluat ottaa oman talouden haltuun, budjetointi on yksi tärkeimmistä avaimista siihen.

Omaa ostokäyttäytymistä on syytä tarkkailla, mihin ne eurot ja sentit todellisuudessa menevät, mistä voisi karsia/luopua. Itse olen ottanut nyt tavaksi säilyttää kaikki kuitit ostoksista, että voin käydä ne läpi kuukauden päätteeksi, ainakin näin budjetoinnin alkutaipaleella. Kuitit kertovat totuuden ja sieltä voi löytyä yllättäviäkin turhuuksia, mistä voisi luopua.

Budjetointi on hyvä apuväline myös silloin jos haluat saada rahaa säästöön. Tärkein oppi minkä olen itse saanut ja oivaltanut vaurastumisen matkallani on se, että säästä ensin itselle! Heti palkkapäivänä siirrä esim. 10% säästöön ja elä lopulla rahalla, tämä on ihmismielelle parempi vaihtoehto kuin se että katsoo kuukauden lopussa jäikö mitään säästöön, koska todennäköisesti säästettävää ei jäänyt tai tulee tarve tuhlata loput rahat johonkin muualle kuin säästötilille.

Itse olen automatisoinut tämän kaiken eli rahaa siirtyy automaattisesti puskuriin sekä sijoituksiin eli käytännössä rahat menevät lähes huomaamatta säästöön/sijoituksiin. Itselläni rahasummat ovat vielä erittäin pieniä, mutta miten se sanonta menikään “pienistä puroista syntyy suuri joki”.

budjetinlaatiminen

Julkaisu sisältää mainoslinkkejä, linkit merkitty *merkillä.

Kategoriat
Artikkelit

RAHATARINANI

Ajattelin kirjoittaa heti alkuun teille oman rahatarinani eli mistä olen lähtenyt liikkeelle ja missä pisteessä olen nyt.

Olen syntynyt lottovoittajien perheeseen. Kyllä! Luit aivan oikein, olen lottovoittajan tyttö! Kuinka mahtavaa!

Viisi vuotta ennen syntymääni vanhempani olivat voittaneet lotossa pääpotin, joka jaettiin useamman voittajan kesken. Voittorahoilla vanhempani rakennuttivat omakotitalon viisihenkiselle perheelle sekä hankkivat perheauton. Lottovoitosta huolimatta emme eläneet mitään luksuselämää, vaan ihan tavallista keskiluokkaista elämää mielestäni. Lottovoitto mahdollisti kuitenkin sen että äitimme pystyi jäämään pois työelämästä kotiin hoitamaan lapsia ja ainoastaan isämme kävi normaalisti töissä eläkeikään saakka.

Vanhempieni äkkirikastuminen ei valitettavasti tuonut tarvittavia työkaluja rahan hallintaan. Rahoja ei osattu käyttää/sijoittaa oikealla tavalla ja ei mennyt kauankaan kun kaikki rahat oli kirjaimellisesti tuhlattu. Olenkin kuullut joskus sanottavan että suurin osa lottovoittajista tuhlaavat rahansa muutamassa vuodessa.

Näin kävi valitettavasti myös vanhemmilleni, he eivät osanneet hallinnoida voittorahojaan oikein. Ajatuksena oli vain että ne tulee johonkin käyttää ja koska omakotitaloa ja autoa ei vielä ollut niin mikäs sen mukavampaa kuin hankkia ne ylimääräisillä rahoilla. Ei osattu ajatella pitkällä tähtäimellä ja laittaa osaa rahoista esimerkiksi tuottamaan “korkoa korolle” -periaatteella.

Meidän perheessä ei koskaan lapsille opetettu minkäänlaisia rahataitoja. Meillä ei ollut viikkorahoja, ei kotitöitä mistä tienaisi rahaa, rahasta ei myöskään puhuttu. Ainoastaan tuosta onnekkaasta lottovoitosta silloin tällöin.

Oma talous

rahatarina

Lähtötilanteesta huolimatta en siis syntynyt kultalusikka suussa niin kuin hieno sanonta kuuluu.

Muutettuani omilleni 20-vuotiaana yhdessä nykyisen avopuolisoni kanssa, meillä oli heti selvät sävelet, että kaikki yhteiset ostokset ja pakolliset asumiskustannukset maksetaan puoliksi. Meillä oli käytössä yhteinen ruokatili mihin siirrettiin aina könttäsumma joka kuukausi ja molemmilla oli omat kortit tähän tiliin. Olimme tarkkoja siitä, että laskut tuli maksettua ennen eräpäivää. Luottokortteja meillä ei ollut.

Opiskeluaikana (lukio, ammattikoulu) en halunnut ottaa opintolainaa vaan rahoitin menoni työnteolla koulun ohessa. Olen aina ollut kova tyttö tekemään töitä ja lopulta siinä kävi niin että Kela peri minulta opintotukea takaisin lähemmäs 1000€, koska olin tienannut liikaa työnteolla enkä itse pitänyt huolta tulorajoistani. Sillä hetkellä tuntui siltä että minua rangaistiin siitä, että olin liian ahkera ja tunnollinen!

Joten ammattikorkeakouluun mennessä 22-vuotiaana päätin ottaa ensimmäisen opintolainani ja jätin työnteon vähemmälle. Tällä hetkellä lyhennän tuota kyseistä lainaa pienellä kuukausimaksulla ja tämän hetkisen maksusuunnitelman mukaan velka on maksettu vuonna 2033.

Ensimmäisen luottokorttini hankin kun olin 25-vuotias ja aloimme reissata ulkomailla, jotenkin koin sen tarpeelliseksi silloin ja luotettavaksi maksuvälineeksi. Onneksi olen käyttänyt luottokorttiani viisaasti ja olen maksanut luoton heti pois kun tilipäivä on koittanut ja tällä hetkellä itselläni ei ole luottokorttivelkaa ja tarkoitus on että korttia käytetään vain jos on “pakko”.

Perusasiat ovat siis aina olleet meillä ns. kunnossa, mutta rahaa ei tuntunut koskaan olevan ylimääräistä ja kaikki mitä tuli myös meni: “tili tuli, tili meni -periaatteella.” Hyvin harvoin jäi mitään säästöön ja jos jotain joskus jäi, niin pian nekin säästörahat tuli nostaa pois yllättäviä menoja varten.

herääminen

Rahamindsetin muuttuminen

Nyt olen hieman reilu kolmikymppinen kahden pienen lapsen äiti ja oma raha-ajatteluni muuttui radikaalisti kun perheemme koki hometalokriisin. Elämme tällä hetkellä siis hyvin tiukkoja aikoja rahan suhteen, mutta itse näen valoa tunnelin päässä ja uskon että täältä noustaan vielä voittajina maaliin!

Tässä haastavassa elämänvaiheessa ajattelumaailmani on muuttunut täysin ja koenkin että jokainen meistä kasvaa ihmisenä silloin kun omassa elämässä tapahtuu isoja muutoksia.

Lopullisen sysäyksen tälle kaikelle raha-ajattelun muutokselle antoi netin ihmeellinen maailma, mistä löysin Bisnesnaisen eli Sanna Kinasen raha-valmennukset alkuvuodesta. Ensimmäiseksi valmennukseksi ostin Rahatreenin sekä Miljonääri Mindsetin. Näistä innostuneena ostin vielä kaiken kattavan Rikas ja Vapaa –valmennuksen, joka järjestetään vain 1-2 krt vuodessa ja on supersuosittu valmennus. Voin lämpimästi suositella sinulle kaikkia Sanna Kinasen valmennuksia/tuotteita, ne ovat muuttaneet oman elämäni täysin ja tästä on suunta vain ylöspäin!

Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti vaurastumista!

dnaliittymä